torstai 12. heinäkuuta 2012

Vaaleansinisiä unelmia


Olen 24-vuotias pienen hieman yli 1-vuotiaan pojan äiti savosta.
Poika on oikea enkeli vaaleine kiharoineen. Kyllä. Kiharoineen.
Enkeli oli siihen asti kunnes lähti kävelemään. Sitten sieltä vaaleiden enkelikiharoiden (joita on takatukassa loivasti, korostuu kostuessaan) joukosta välillä pilkottaa pirunsarvet.


Rakas lapsi on ja päivääkään en vaihtaisi,mutta äärimmäisen vaikean raskauden jälkeen suht. helppo synnytys ja helppo vauva-aika laittoi ihmeellisesti kuvittelemaan että enkelivaihe jatkuu vaikka tiesinhän minä että ei se jatku. Oikeasti. Muutos vain tapahtui aika nopeasti. Vaaleansinisissä unelmapilvissä melkein vuoden leijailleena yhtäkkinen liikkeellelähtö, kaiken tutkiminen, paha äitivaihe ja äidintarve vievät voimia. Siihen kun vielä lisää sateisen kesän, joka vie viimeisetkin äidit lapsineen kauas leikkikentiltä sisätiloihin ja pienenkin perheen ulkopuolisen juttutuokion aikuisseurassa pois, on äidin pää koetuksella. Siitä syntyi tarve kirjoittaa ajatuksia ulos.

Nytkin pitäisi mennä nukkumaan. Poika nimittäin herää usein aikaisin. Siitä kertoo jotain että jos herää vasta 6 tai jopa 7, se tuntuu luksukselta. Sitten jos minä en saa tarpeeksi unta, alan kiukuttelemaan, miehen kanssa tulee helpommin riitoja ja jaksan pojan jatkuvaa seurankaipuuta todella huonosti. Lapseni nimittäin kaipaa jatkuvaa ohjausta leikkeihinsä sisällä. Muutaman minuutin, jos sitäkään jaksaa keskittyä yksin johonkin sallittuun leikkiin. Muuten tarvitsee jonkun leikkimään hänen kanssaan. Sinällään ymmärrettävää, onhan hän pieni vielä ja yksinäinen lapsi mutta minä mieluusti istuisin hetken ja joisin vaikka teekupillisen rauhassa ilman lahkeessa roikkujaa. Enkeli oli siihen asti kunnes lähti kävelemään. Sitten sieltä vaaleiden enkelikiharoiden (joita on takatukassa loivasti) joukosta välillä pilkottaa pirunsarvet.

Vielä vähän takkuaa tämä bloggerin käyttö mutta eiköhän tämä tästä kun tutkin ja opettelen. Nytkin olisin loppuun halunnut lisätä videon mutta video tuli tuon kuvan alle enkä sitä sinne halunnut joten otin pois kokonaan :) Joko johtui netin jurkkimisesta tai käyttäjän osaamattomuudesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti