Eilen kadotin puhelimeni. Eilen lähdin aamulla sitten pojan kanssa ulos. Mentiin leikkipuistoon ja poika sieltä työnsi kärryjä kotiin päin. Yhtäkkiä poika tietenkin irrottaa ja meinaa juosta autotielle. Tämä mamma perään. Siinä rytinässä kännykkä tippui ruohikkoon. Tässä vaiheessa en vielä sitä huomannut.
Tulin kotiin ja jonkin ajan kuluttua aloin ihmettelemään, missähän se puhelin. Pieni pikaetsintä tähän väliin. Pojan pitää saada ruokaa.
Poika päiväunille, itsekin nukkumaan. En vieläkään löydä puhelinta. Kyllä se löytyy, ajattelin.
Päiväunien jälkeenkään en löytänyt puhelinta, lähdettiin ulos etsimään. Ei tulosta.
Miehenkin kanssa etsittiin sisältä. Minä lähdin ulos vielä etsimään. Tuloksetta taaskin.
Minä olin jo ihan hermona. ÄÄÄÄ!!! Miun puhelin, siinä kaikenlaisia tilannekuvia joita ei muualla ole. Tiuskimista, riitelyä. Tyhmää taas.
Mies meni ulos etsimään, me mentiin pojan kanssa suihkuun. Tässä välissä oli kerran jo satanutkin.
Mies löysi sen! Jesh! Oli ollut siellä nurmikolla mistä pojan pelastin.
Näin käy joskus. Onni onnettomuudessa, puhelin löytyi.
Tänään on ollut sunnuntai. Poika nukkui pitkään. Tai noh, noin kello seitsemään. On se pitkään meidän mittapuulla.
Mies nukkui 8:aan ja miä nukuin vielä tunnin hänen jälkeensä. Mies lähti treeneihin ja me jäätiin puuhailemaan. Oli aika löysäilyaamu. Ei laitettu edes vaatteita päälle. 11 lounas ja poika päikkäreille.
Mies tuli kotiin. Säikäytti miut tulemalla pihaovesta ihan hiljaa.
Poika heräsi ja käytiin sitten kaupassa. Olisi ollut meidän ruohonleikkausvuoro mutta ruohonleikkuri on huollossa. Hyvä hyvä. Ei siis leikata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti