Istun tietokoneella, aamuaurinko paistaa toiselta puolen taloa värjäten taloyhtiön sisäpihan kasvien kirkkailla sävyillä. Vihreä tee tuoksuu kupissa ja on hiljaista. Mikään ei vie tätä hetkeä pois.
Eikö kuulostakin mukavalle?
Ei ole minun arkea, eikä minun lauantaiaamua. Klo 05.00 poika heräsi. Imetin ja sain sillä 22min pötkötysaikaa. Poika on aina ollut nautiskelija. Sitten poika lähti sängystä. Ei kun perään. On minun vuoroni herätä.
Kello on nyt 6.50 ja aamu on ollut pitkä kuin nälkävuosi. Tavarat jo nyt pitkin lattioita. Leluja? Osa niistä, mutta suurelta osin kaikenlaista ei-vaarallista keittiörompetta. En vaan jaksa koko ajan kieltää ja ohjata. Haluan juoda tuon teeni rauhassa. En saa kyllä juotua. Poika nytkin kitisee vieressä. Tulin juomaan teeni, kirjoittamaan tämän ja... nähtävästi lukemaan puppe-kirjaa.
Kunhan olen saanut teekuppini juotua, menen leikkimään pojan kanssa. Kyllä se aamu tästä alkaa. Mietin samalla, mitenköhän kauan mies meinasi nukkua. Meni ennen klo 22 nukkumaan. Haluaako se 9 vai 10h unet. Jos jälkimmäisen, minun nukkumisvuorooni on vielä tunti, jos ensimmäinen, on kohta minun aikani päästä aa-aa. Eli toisinsanoen otan romaanin käteen ja hautaudun sitä kautta viinitilallisen ihmeelliseen maailmaan. Hömppää Nora Robertsilta: huumaavan tuoksun huvila.
Meidän piti päästä linnanmäelle kahdestaan miehen kanssa lomalla. Eipä taideta päästäkään. Edes mummolaan. Auto menossa rikki. Pitää ihmeellistä trrr ääntä. Varaudutaan pahimpaan. Perushuolto on myös tehtävä niin puskurirahasto menee lahjakkaasti auton korjauksiin. Niinkuin lomarahatkin. Pahimmassa tapauksessa joutuu vielä käyttämään luottokorttia lisäksi. Luojan kiitos siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti