Tavallinen päivä.

Tänään onkin ollut ihan kotipäivä vaan.

Eilen illalla poika kävi ilman iltatissittelyä unille ja vaati maitoa vasta 04 aamulla. Toki minulla oli paita päällä ja poika joutui heräämään kokonaan ja herättämään minut että sai sitä joten en saanut lasta enää unille. Mies sitten heräsi ja mamma sai nukkua 06 asti. Illalla tuli todella kummallinen tyhjä olo. Tätä ollaan odoteltukin että poika alkaa itse vähentämään imetyskertoja. Tämä on positiivinen asia mutta silti tuntuu hirveän haikealta ja surulliselta vaikka saattoikin olla vain yksittäinen ilta ilman unitissiä.

Poika nukkui 08-09 välillä kun oli ihan tillintallin tömpsis. Sitten lähdettiin ulos. Leikkipuistoon leikkimään naapurin rouvan kanssa. Siellä oli mukavasti porukkaa. Poika kiikkui, laski liukumäkeä, kaivoi kuoppaa, leikki hiekkaleluilla ja joka kerta kun joku porukka lähti pois, olisi poika halunnut mukaan. Kun tietenkin kiellettiin, tuli hirmuinen kiukku.2 

Tein myös elämäni ensimmäisen lastensuojeluilmoituksen. Toisen naapurin pieni tyttö, n.2v  oli 2 muun tytön kanssa ulkona. Isommat työnsi pienempää hirmuista kyytiä vaunuissa. Liiankin kovaa mielestäni. Eikä aikuisia näkynyt missään. Tähän kun liitetään vielä muut ongelmat mitä ollaan heidän perheessään huomattu, tulin siihen tulokseen että parempi kun ammattilaiset käyvät tilanteen tarkistamassa. Parempi vara kuin vahinko.

Poika ei ole vieläkään päiväunilla kun aamun unet häiritsee. Noh, jospa saisin sen pienille nokosille ja sitten voitais mennä ihan rannalle uimaan. Kuulemma vesi on noussut hirmuisen korkealle. Pitääkin ottaa kameraa mukaan.

04.00

Mikä aika se tuommoinen taas on heräämiseen?

No meidän pojan aika.

Ja mamma on kattonut Dexteriä 23 asti eilen (digiboxilta tallennettuna) eikä näinollen ole nukkunut kuin vajaa 5h. Jippii.

Kohta se alkaa: väsymyskiukku kun väsyttää niin kovin. Pojalla siis. Itse olen vielä koomassa.
Voi miten ärsyttävää tämä onkaan. Odotan sitä kiukkua kun se kestää lounaaseen ja päiväuniin asti. Päiväunilta herätään taas kärttyisenä ja kiukkuisena koska ne jää kesken. Ei kuitenkaan voi 2h pidempään nukuttaa kun sitten menisi illalla myöhempään/seuraavana aamuna taas aikaisempaan.
Huoh, mikä kierre.

Ilmakin on harmaatakin harmaampi. Noh, ulos silti on mentävä, muuten tämä äiti saa hermoromahduksen.

Meillä oli mukava viikonloppu. Lauantaina käytiin kävelemässä paikallisella luontopolulla. Voi himputti että oli aika raskas reitti. Ylös ja alas harjumaastoa 4.2km josta puolet 13kg:n lisäpaino selässä. Sieltä löytyi tuollanen suppolampi mistä kuvakin on. Ihmeellistä miten jättikokoisia jäälohkareet on jääkauden aikaan ollut. Tuossa laidoilla oli 50m korkeat seinämät.

Pieni mies nukahti kesken matkan. Tasasessa keinunnassa on vissiin hyvä nukkua.

Sunnuntaina (eli eilen)  miehesväki kävi katsomassa amerikkalaista jalkapalloa.  Tämä  pieni äiti käveli satamaan ja kävi syömässä jäätelön ja juomassa lonkeron terassilla muutaman kaverin kanssa. Ainut että juuri kun olin istunut lonkerotuopin kanssa, tuli tekstari että poika kyllästyy. Noh, ei muuta kuin lonkku huiviin, kävely takas ja ottamaan poika. Mentiin sitten sataman leikkipuistoon leikkimään.

Aamuhetki

Istun tietokoneella, aamuaurinko paistaa toiselta puolen taloa värjäten taloyhtiön sisäpihan kasvien kirkkailla sävyillä. Vihreä tee tuoksuu kupissa ja on hiljaista. Mikään ei vie tätä hetkeä pois.

Eikö kuulostakin mukavalle?
Ei ole minun arkea, eikä minun lauantaiaamua. Klo 05.00 poika heräsi. Imetin ja sain sillä 22min pötkötysaikaa. Poika on aina ollut nautiskelija. Sitten poika lähti sängystä. Ei kun perään. On minun vuoroni herätä.

Kello on nyt 6.50 ja aamu on ollut pitkä kuin nälkävuosi. Tavarat jo nyt pitkin lattioita. Leluja? Osa niistä, mutta suurelta osin kaikenlaista ei-vaarallista keittiörompetta. En vaan jaksa koko ajan kieltää ja ohjata. Haluan juoda tuon teeni rauhassa. En saa kyllä juotua. Poika nytkin kitisee vieressä. Tulin juomaan teeni, kirjoittamaan tämän ja... nähtävästi lukemaan puppe-kirjaa.

Kunhan olen saanut teekuppini juotua, menen leikkimään pojan kanssa. Kyllä se aamu tästä alkaa. Mietin samalla, mitenköhän kauan mies meinasi nukkua. Meni ennen klo 22 nukkumaan. Haluaako se 9 vai 10h unet. Jos jälkimmäisen, minun nukkumisvuorooni on vielä tunti, jos ensimmäinen, on kohta minun aikani päästä aa-aa. Eli toisinsanoen otan romaanin käteen ja hautaudun sitä kautta viinitilallisen ihmeelliseen maailmaan. Hömppää Nora Robertsilta: huumaavan tuoksun huvila.

Meidän piti päästä linnanmäelle kahdestaan miehen kanssa lomalla. Eipä taideta päästäkään. Edes mummolaan. Auto menossa rikki. Pitää ihmeellistä trrr ääntä. Varaudutaan pahimpaan. Perushuolto on myös tehtävä niin puskurirahasto menee lahjakkaasti auton korjauksiin. Niinkuin lomarahatkin. Pahimmassa tapauksessa joutuu vielä käyttämään luottokorttia lisäksi. Luojan kiitos siitä.

Pikkuisia höpsöjä äitejä

Eilen minun ihana kaveri kävi kylässä pienen ihanan tyttövauvansa kanssa.
Tuli kyllä kyläily juuri passeliin aikaan. Viihtyivät meillä 5 tuntia. Ihan vaan arkijuttuja tehtiin: ruokaa, höpöteltiin, leikittiin pojan kanssa mutta oli todella virkistävää höpistä ja höpistä vaan äitivauvalapsijuttuja. Syötiin mansikkatorttua. Siitä ei kyllä kuvaa ole kun unohdin ottaa. Se olikin kyllä ihan ala-arvoinen kun torttupohja oli kaupasta. Sen vaan kostutin, länttäsin kermavaahdot päälle ja paljon mansikoita kermavaahdon päälle.

Hassuja kysymyksiä esiteltiin toisillemme: tyyliin että miten oot nyt käyttänyt alkoholia, kysyi kaverini. Minä taas kysyin kaverilta että miten tytön pylly pyyhitään/pestään. Pojalla kun poimuja ei hirmuisesti vaippa-alueella lopulta ole.

Mutta nyt tuo miehenketale voivottelee sohvalla siihen malliin että haluaa tämän pienen höpsön äidin viereen <3
Poika meinasi muuten tänään käydä nukkumaan ilman tissimaitoa. Taisi olla masu niin täynnä hampurilaista. Minä hölmönä menin päivittelemään että meinasitko käydä nukkumaan ilman unitissiä ja johan tuli mieleen ja iso kiukku.

Poikaa nukuttaessa keksin unilaulunkin. Unohdin tosin sen kertosäkeen sanat mutta kerkesin kirjoittaa laulun nuottivihkoon. Jospa sitä joskus ne hyvät sanat muistuisi mieleen. Harmittaa kun unohdin sillä sekunnilla kun mies miulle jotakin sanoi. Noh, tärkeintä oli se melodian paperille saaminen. Yleensä kun saan jonkun idean päähäni, se kerkiää katoamaan ennen kuin nuottipaperia ja kynää saan käteeni. Ehkä minusta tuleekin säveltäjä... Kuka tietää, mutta kivaa säveltäminen on joka tapauksessa.

Leipomuksia, ruokaherkuttelua

 Viikon alussa oli vaalea leipä loppu ja tein juustopeltileipää. 0.5l vettä, juustoraastetta sekä taikinaan että päälle, kaura-ruishiutaleita sekä seesamsiemeniä vehnäjauhon lisäksi. Ai että oli hyvää :)

Juustoleipä kun loppui tänään, leivoin toisen leivän, ilman juustoa. Tehtiin omatekoisia hampurilaisia tänään päivälliseksi, itse tehtiin jauhelihapihvitkin Tacomausteilla. Hampparin sisuksiin meni ketsuppia, pihvi, cheddarjuustosiivu ja majoneesiä.  Lisukkeena vihreä salaatti johon mies halusi halloumia  myöskin.
Poika söi "hampparia" iltapalaksi. Sai jauhelihapihviä, leipää sekä salaattia. Maha olikin ihan täysi sen jälkeen.

Mansikoita, mansikoita

Kävin ostamassa toissapäivänä 10kg mansikkaa ja niitä sitten laiteltiin pakkaseen. Pieni pellavapäinen poikakin oli mansikoita kärkkymässä.

Oli kyllä ihana tehdä mansikkamöllöä. Se on karjalainen kesäherkku. Meidän äijän suvusta peräisin enkä ole kuullut että sitä yleisemmin tunnettaisiin.

Mansikoita
Ruisleipää pieninä revittyinä palasina
sokeria
maitoa

Mehusta mansikoita muussaamalla ne haarukalla. Sekaan revityt ruisleivänpalat ja sokeria oman maun mukaan. Sekoita ja anna ruisleipien makustua hetki. Lisää maito ja nauti.
Pitää nauttia suht. nopeasti koska hapan ruisleipä, mansikat ja maito yhdessä saa aikaan hassun reaktion siinä maidossa. Ei kuitenkaan pilalla ole, älkää pelästykö jos uskallatte maistaa.

Poika söi mansikoita ihan kaksin käsin mättämällä iltapalallakin. Nomnom vain kuului.

Piano

Meillä on piano.
Saatiin se pikkuveljeltäni viime keväänä. Se hieman rämisee, se on hieman epävireessä (ei olla saatu aikaseks tilata virittäjää) ja siinä on aika jäykät koskettimet. Mutta se on meidän. Ja sillä voidaan soittaa kun halutaan.
Minun tulevaa ammattiakin se auttaa. Opiskelen musiikkipedagogiksi, viulunsoiton- ja alttoviulunsoiton opettajaksi. Siinä sivussa otan muskariohjaajan ja erityislastenmuskaripuolen kursseja. Tällä hetkellä kuitenkin olen kotiäitinä. Tammikuussa jatkuu opinnot.

Mutta se piano.
Poikakin sillä soittelee. Ja mieskin.
Minä soittelen ainoana perheessä nuoteista. Opetin kyllä nuotteja miehellekin mutta ei hän oikein innostunut alkeisopinnoista. Soitelkoot miten soittelee. Kunhan soittaa, se on tärkeintä.

Pojan kanssa soitellaan yhdessä, yhdellä sormella lasten kappaleita. Ostakaa makkaraa, Tuiki tuiki tähtönen ja Jänis istui maassa. Minä laulan samalla, tietenkin. Se on vain yhdessä tekemistä, musiikin tuomista arkeemme hauskalla tavalla. Niilo myös pimpottelee yksin ja omatoimisesti, mitä mieli tekee. Sekin on tärkeää, oman luominen ja tutustuminen, kokeileminen. Toki olisi mukavaa jos poika innostuisi soittamaan jotain, tai laulamaan. Mutta se ei ole tärkeää. Tärkeintä on että poika oppii rakastamaan musiikkia jollakin tavalla. Se voi olla ihan vain kuunteleminen. Ja se että musiikista ja sen mahdollisesta tekemisestä, kuuntelemisesta ei tule mörköä.
Musiikki on elämässämme muutenkin mukana. Itse toki soitan alttoviulua kotonakin. Kuunnellaan musiikkia paljon, lähinnä klassista mutta myös muita genrejä. Laulan paljon lapselle myöskin. Saattaa tulla tilanne esim. hiekkalaatikolle että kuullaan käki niin sitten lauletaan käestä laulu. Tai juna menee ohi niin lauletaan pienenpieni veturi jne. Hassutellaan myös musiikin kanssa ja keksin hassuja lauluja sanoista mitkä poikaa sillä hetkellä naurattaa.

Musiikin ei tarvitse olla vakavaa, sen kuuluu olla myös hauskaa ja ratkiriemukasta.

Kännykän etsintälauantai

Eilen kadotin puhelimeni. Eilen lähdin aamulla sitten pojan kanssa ulos. Mentiin leikkipuistoon ja poika sieltä työnsi kärryjä kotiin päin. Yhtäkkiä poika tietenkin irrottaa ja meinaa juosta autotielle. Tämä mamma perään. Siinä rytinässä kännykkä tippui ruohikkoon. Tässä vaiheessa en vielä sitä huomannut.
Tulin kotiin ja jonkin ajan kuluttua aloin ihmettelemään, missähän se puhelin. Pieni pikaetsintä tähän väliin. Pojan pitää saada ruokaa.

Poika päiväunille, itsekin nukkumaan. En vieläkään löydä puhelinta. Kyllä se löytyy, ajattelin.
Päiväunien jälkeenkään en löytänyt puhelinta, lähdettiin ulos etsimään. Ei tulosta.
Miehenkin kanssa etsittiin sisältä. Minä lähdin ulos vielä etsimään. Tuloksetta taaskin.
Minä olin jo ihan hermona. ÄÄÄÄ!!! Miun puhelin, siinä kaikenlaisia tilannekuvia joita ei muualla ole. Tiuskimista, riitelyä. Tyhmää taas.
Mies meni ulos etsimään, me mentiin pojan kanssa suihkuun. Tässä välissä oli kerran jo satanutkin.
Mies löysi sen! Jesh! Oli ollut siellä nurmikolla mistä pojan pelastin.

Näin käy joskus. Onni onnettomuudessa, puhelin löytyi.

Tänään on ollut sunnuntai. Poika nukkui pitkään. Tai noh, noin kello seitsemään. On se pitkään meidän mittapuulla.
Mies nukkui 8:aan ja miä nukuin vielä tunnin hänen jälkeensä. Mies lähti treeneihin ja me jäätiin puuhailemaan. Oli aika löysäilyaamu. Ei laitettu edes vaatteita päälle. 11 lounas ja poika päikkäreille.
Mies tuli kotiin. Säikäytti miut tulemalla pihaovesta ihan hiljaa.
Poika heräsi ja käytiin sitten kaupassa. Olisi ollut meidän ruohonleikkausvuoro mutta ruohonleikkuri on huollossa. Hyvä hyvä. Ei siis leikata.

Parempi äiti, parempi vaimo, parempi minä

Tästä hetkestä lähtien aion olla parempi äiti.
Aamulla oli niin paha olo (kts. kirjoitukseni Räjähdys), väsytti ja ahdisti.

Sitten joku linkitti kuunnelman Radio SuomiPopista jossa toimittaja oli 5:n lapsen kotiäidin tuuraajana. Se sai silmäni avautumaan. Minulla on vain tuo yksi rakas taapero. Vain yksi ja korvaamaton pieni ihminen. Ei elämä voi olla hirmuisen raskasta yhden lapsen kotiäitinä jos vertaa viiden lapsen kotiäidin uraan.

Tunnustin juuri itselleni että olen epätäydellinen. Ensimmäistä kertaa 1v4kk:een haluan tehdä jotain muutakin kuin olla äiti. Kaipaan orkesterissa soittamista, kavereiden kanssa pölisemistä, jopa musiikinhistorian tunteja. Tästä hetkestä alkaen minä en tiuski pienelleni jos hän tutkii kiellettyjäkin paikkoja. Se on hänen tehtävänsä. Tutkia maailmaa. (Tässä välissä käyn pelastamassa laatikon pojan kynsistä, vai toisinpäin) Minun tehtäväni äitinä on mahdollistaa turvallinen tutkiminen ja tunne-elämän tasapainoinen kehittyminen. Tiuskiva ja kiukkuinen äiti ei varmasti sitä mahdollista.

Parempi vaimo. Se onkin sitten hankalampaa. Miten sitä tuleekin tiuskittua rakkaalle ihmiselle? Ärsytys on toki suunnaton kun huomaa että päivä menee yksin lapsen kanssa. Mutta sehän on minusta kiinni. Voin mennä kyläilemään, soittaa puhelimella. Netissä istuksiminen ei kyllä normaalisti onnistu. Tänään ihme kyllä onnistuu pätkissä että saan jotain kirjoiteltuakin. (Tässä välissä käyn pelastamassa pojan hellan vääntimiä koettelemasta) Ei ole varmasti kivaa lähteä töihin kun vaimo jää ärtyneenä, kiukkuisena kotiin. Ei se ole reilua.

Parempi minä. Öh, se onkin tehtävistä hankalin. Kai minä olen parempi minä kun nuo kaksi aiempaa missiota on tehty.

Räjähdys

Haluaisin niin huutaa, kiljua, pyöriä ympyrää, repiä hiukset päästäni ja kaikkea muuta mikä kuvastaa räjähdystä.

Tänään on lauantai. Useilla ihmisillä lauantai on rentoutumispäivä jolloin tehdään jotain kivaa. Ei meillä vaan. Mies on töissä. Töissätöissätöissä. 7-15 se on töissä ja sen jälkeen menee vielä treenaamaan BJJ:tä. Jippii, onnea vaan. Mulle. 

Yö oli hankala. Poika tekee ylhäälle vasemmalle puolelle kulmahammasta ja sehän tietenkin kiukuttaa. Varmaan 3h valvoin ja yritin nukuttaa. Annoin Pamol F:ääkin, vettäkin. Ei. Tissimaito vain olisi kelvannut.
Siihen kun vielä lisätään se että 05.15 sain pojan nukahtamaan uudelleen, 5.30 soi miehen herätyskello ja rämpsis. Pojankin silmät auki. Laitoin pojan miehen vastuksille niinkuin aina kun näin käy ja nukuin vielä 30min lisää.
Uskotte varmasti, etten välittäisi olla 10 tuntia pojan kanssa kahdestaan. Varsinkaan kun mies tulee joskus 17 jälkeen joka tarkoittaa sitä että lapsi menee vajaan 2h päästä nukkumaan.

Tuntuu että ollaan aina kotona. Ei päästä käymään missään koska auto on miehellä koko pitkän päivän. Tai päästään jos kävellään. Mutta eipä me mitään tuossa kylilläkään tehdä. Ulkoillaan me, toki. Ulkoillaan paljonkin. Se on paljon helpompaa kuin sisällä oleminen. On kaikkea mukavaa katseltavaa ja touhuttavaa pojallekin. Usein siellä on myös muita. Usein. Jos ei sada, ole liian tuulista, kuumaa, kylmää...  Ei tarvitse tehdä pahojaan. Tai noh, pahojaan ja pahojaan. Eihän lapsi vielä ymmärrä että ei tarvitsisi jotain tehdä. Tänään se tyhjensi lusikkalaatikon. Mihin oltiin nostettu veitset, sakset yms turvaan. 3 alempaa laatikkoa on jo tyhjillään.

Pikku Kakkonenkaan ei näköjään kiinnosta. Nyt kiusaa koiraa. Voi lapsi rakas.
Ehkä suunnittelen retken kaupunkiin kavereita katsomaan iltapäiväksi. Saa mies tulla hakemaan sitten jostakin.Huoh. Tarvitsisin kyllä itsekin päiväunet ja niitä en saa jos poika nukkuu ne vaunuissa.
Noh, suunnitellaan. Jospa päivä paranisi. Täytyy vaan alkaa touhuamaan, tehdä ruokaa ja mennä ulos.

Vauvauintia, kesäuintia

Aloitettiin lokakuussa 2011 vauvauinti. Poika oli silloin jo aika vanha siihen touhuun, 7kk oli ikää. Mentiin kuitenkin koittamaan, miten sujuu. Ja sehän sujui. Kaikenlaisia sukelluksia tulikin harjoiteltua ja poika tykkää vedestä kuin hullu puurosta. Minusta oli ihanaa käydä siellä, jutella muiden äitien kanssa, laulella, lorutella ja leikkiä vedessä lapseni kanssa. Usein oli pojan isäkin (mieheni siis) mukana. Hänen harrasteluaan haittasi kyllä työt: niitä kun oli välillä lauantaisinkin. Yllä olevat kuvat on otettu tammikuussa, pojan ollessa 10kk vanha.

Nyt kesälläkin ollaan muutaman kerran käyty uiskentelemassa. Alkukesästä oli vielä vauvauintia jäljellä mutta nyt vesien lämmettyä ollaan ihan rannalla käyty. Vähän luonnonvesi poikaa jännittää aina aluksi mutta kun taas tutusti äidin sylissä mennään vähän syvemmälle, tuttu rakkaus veteen pulpahtaa pintaan ja poikaa ei meinaa saada vedestä lainkaan pois. Eipä vaan tuo sää oikein uimista ja rannalla oleilua suosi. Sataa sataa ropisee... pili pili pom saa laulella harva se päivä. Jospa niitä aurinkoisia kelejä vielä tulee. Onhan nyt vasta heinäkuu.

Kamerakatastrofeja

Jos joku voi mennä pieleen, niin nyt se on tosiaan mennyt pieleen.

Katsoin pokkarikamerasta videota jonka olen joskus ottanut. Jotainhan se poika siinä touhusi. Noh, poika tuli ja painoi kamerassa jotain nappia jonka järkeen muistikorttiin tuli jotain. Tuloksena se, että se piti formatoida, ei antanut tehdä mitään muuta. Luojan kiitos kaikki kuvat ovat koneella kun olin ne muutamaa päivää aiemmin sinne siirtänyt. Sitten tuli kyllä paniikki: koneella! Kovalevy voi posahtaa. Joten ei kun smartphotoon lataamaan loputkin kuvat mitä ei olla vielä kehitetty. Kevyt 700 kuvan pläjäys.

Tähän kun lisätään vielä toinen muistikorttiepisodi toisesta kamerasta. Joulukuvat on kaikki muistikortilla jota kone ei nyt enää tunnista. Saattaa olla muistikortin "lätkät" kuluneet ja adapterikin huono jolloin ei osaa sitä lukea. Voi jehna jos ei ikinä saada niitä sieltä ulos.

Vaaleansinisiä unelmia

Olen 24-vuotias pienen hieman yli 1-vuotiaan pojan äiti savosta.
Poika on oikea enkeli vaaleine kiharoineen. Kyllä. Kiharoineen.
Enkeli oli siihen asti kunnes lähti kävelemään. Sitten sieltä vaaleiden enkelikiharoiden (joita on takatukassa loivasti, korostuu kostuessaan) joukosta välillä pilkottaa pirunsarvet.


Rakas lapsi on ja päivääkään en vaihtaisi,mutta äärimmäisen vaikean raskauden jälkeen suht. helppo synnytys ja helppo vauva-aika laittoi ihmeellisesti kuvittelemaan että enkelivaihe jatkuu vaikka tiesinhän minä että ei se jatku. Oikeasti. Muutos vain tapahtui aika nopeasti. Vaaleansinisissä unelmapilvissä melkein vuoden leijailleena yhtäkkinen liikkeellelähtö, kaiken tutkiminen, paha äitivaihe ja äidintarve vievät voimia. Siihen kun vielä lisää sateisen kesän, joka vie viimeisetkin äidit lapsineen kauas leikkikentiltä sisätiloihin ja pienenkin perheen ulkopuolisen juttutuokion aikuisseurassa pois, on äidin pää koetuksella. Siitä syntyi tarve kirjoittaa ajatuksia ulos.

Nytkin pitäisi mennä nukkumaan. Poika nimittäin herää usein aikaisin. Siitä kertoo jotain että jos herää vasta 6 tai jopa 7, se tuntuu luksukselta. Sitten jos minä en saa tarpeeksi unta, alan kiukuttelemaan, miehen kanssa tulee helpommin riitoja ja jaksan pojan jatkuvaa seurankaipuuta todella huonosti. Lapseni nimittäin kaipaa jatkuvaa ohjausta leikkeihinsä sisällä. Muutaman minuutin, jos sitäkään jaksaa keskittyä yksin johonkin sallittuun leikkiin. Muuten tarvitsee jonkun leikkimään hänen kanssaan. Sinällään ymmärrettävää, onhan hän pieni vielä ja yksinäinen lapsi mutta minä mieluusti istuisin hetken ja joisin vaikka teekupillisen rauhassa ilman lahkeessa roikkujaa. Enkeli oli siihen asti kunnes lähti kävelemään. Sitten sieltä vaaleiden enkelikiharoiden (joita on takatukassa loivasti) joukosta välillä pilkottaa pirunsarvet.

Vielä vähän takkuaa tämä bloggerin käyttö mutta eiköhän tämä tästä kun tutkin ja opettelen. Nytkin olisin loppuun halunnut lisätä videon mutta video tuli tuon kuvan alle enkä sitä sinne halunnut joten otin pois kokonaan :) Joko johtui netin jurkkimisesta tai käyttäjän osaamattomuudesta.