Ikuisuuspannukakkuja

Tämä kuva on isänpäivältä: syötiin siis pannukakkua mansikkakastikkeella (itse tehtyä: pakastemansikat kattilaan, sokeria ja vaniljasokeria perään: Kiehautus mansikat suliksi ja sauvasekoittimella sileäksi) sekä vaniljajäätelöllä. Anteeksi hirmuisesti taas kuvanlaatu. On kyllä taas NIIN antitaiteellista kun vaan voi olla.

Eilen tein samaisen mansikkakastikkeen lisäksi pannukakkua: yhden pellillisen kotikäyttöön, toisen tämän aamun pikkujoululeikkibrunssille.
Olin laittanut uunin lämpeämään kiertoilmalla koska siten lämpenee nopeammin. Pannukakku on kuitenkin sellainen hassu otus (minulle ikuinen murheenkryyni: ikinä ei tiedä, miten käyttäytyy vaikka tekee samalla ohjeella) että kiertoilmalla se ei onnistu. Itse siivoilin eilen sohvanalustaa ja uuni lämpesi. Mies sen minulle ilmoitti ja kehotin laittamaan pannukakun numero 1 uuniin. Enhän minä millään muistanut että se oli kiertoilmalla, ennen kuin pinta oli aika ruskea. Vaihdoin tasalämpöön mutta oli jo liian myöhäistä. Siitä pannukakusta tuli pannukakku. Osittain raaka, pinnalta kova. Jesh. Se siis syötiin itse. Toinen pannukakku onnistui paremmin mutta meinasin unohtaa sen uuniin. Se saattaa olla vähän kuivahko.

Ehkä rakkaat brunssilaiset antavat sen anteeksi, ovathan he tottuneet näihin minun leipomuksiini löysistä mokkapalankuorrutteista lähtien. (Vinkkinä että ei kannata vesihauteeseen laittaessa tökätä kurrutekulhoa sinne vesisuihkun alle)

Jotta elämä ei ole tylsää, tätä kirjoittaessa rakas poikani oli hakenut ruokatuolin tiskialtaan viereen ja kauhoi likaista vettä suuhunsa likaisella kauhalla. Vastustuskykyä, vastustuskykyä. Onneksi oli vain eilisessä mansikkakattilassa ollutta vettä eikä mitään vielä ällöttävämpää kuten likaista jauhelihakeittovettä.

Pojan ensimmäinen lauseenkaltainen

"Äiti, litää tishiä"

Se se sitten oli. Tänä aamuna aamutissin jälkeen. Aika suloista. Ja niin tyypillistä. Muutenhan meillä ei enää tissitelläkään kuin aamulla. Ja jos poikani luulee että on aamu klo 04, voi sanoa että ei vielä, nyt nukutaan. Muutama silitys ja poika nukkuu taas vähän aikaa.

Harmaata, märkää, ankeeta, syysmasistelua

Mihin se kaunis lumi ja pieni pakkanen hävisi?

Viimeaikoina taivaalta on satanut pelkkää vettä. Ulkona on pelkkää kuravelliä ja ei innostaisi yhtään lähteä lapsen kanssa sinne tietäen että lapsi makoilee sitten lätäköissä ja kurassa. Jos ei muuten niin suuttuessaan mätkähtää selälleen tai mahalleen siihen missä ikinä onkin

Muistellaanpas niitä lokakuisia lumipäiviä kuvien kera:

Tästä kuusta ei ulkoilukuvia olekaan montaa koska on ollut niin kurjat kelit. Kyllä se lumi ja joulu sieltä vielä tulee. Pitäisi saada jouluvalot viriteltyä, varmaan ensi viikonloppuna sen teen. Mieheni täytyy tarkistaa, mikä varaston sähköissä on vialla kun eivät toimi. Ehkä sulake palanut kenties.

Musiikkia

Lainasin lastenlaulukirjan kirjastosta ja niitä ollaan lauleskeltu ja soiteltu pojan kanssa.

Olen myös tehnyt sellaisen huomion lapsestani, että poika ei hakkaa pianon koskettimia niinkuin suurin osa taaperoista tekee, vaan pehmeällä kädellä yksitellen sormia liikuttelee. Soitto ei ole oikeita kappaleita mutta kaunista joka tapauksessa.

Ihaninta on että pienen pätkän soitettuaan poika keskeyttää, kääntyy katsomaan yleisöä ja taputtaa iloisesti. Sitten soitto taas jatkuu.

Unet paranee!

Tehtiin sellainen radikaali veto viikonloppuna että vaihdettiin miehen kanssa nukkumispaikkoja "että äitikin saa vähän nukuttua". Mitä teki poika? Nukkui koko yön lähes heräämättä. Toinen yö tällä järjestyksellä meni myös minimaalisella herätyksellä, samoin viime yö. Miinuksen tissittely kyllä väheni taas mutta toisaalta ei se poika nukkuisi jos tissiä kaipaisi.

Joten meillä imetellään vain aamulla herätessä, sekin varmaan jäisi helposti pois. Niisk. Haikeeta. Vaikka tätähän minä olen aina halunnut! Että imetys jää pois helposti ilman itkuja, sitähän imetysfilosofiani on ja todellakin on onnistunut. Silti vaikeaa tämä äidin elämä kun pitää itkua tihrustaa onnistumisestakin. Äitini kanssa puhuin tänään tästä aiheesta ja olen ihan vilpittömän onnellinen tästä 1v8kk:n imetystaipaleesta jos herra meinaa viimeisenkin tissittelyn pois tässä pudotella, ei jää mitään hampaankoloon. Mutta ei olisi kyllä haitannut jos jatkuisi x määrän aikaa myöskään. Näin imetystaipaleen ehtoopuolella voin todeta että ei meidän tissitakiainen niin takiainen ollutkaan loppupelissä. En tiedä mikä siinä on mutta ei hän revi paitaa saadakseen tissiä eikä myöskään huuda "tissiääää" niinkuin pikkuveljeni vuoden iässä. Ei edes tissejä hiplaile muuta kuin väsyneenä ja silloinkin vähän vain taputtelee tuosta kauluksen yläpuolelta.

Kolme äärettömän hyvää yötä siis takana... x määrä edessä. Mieli on virkeämpi kuin pitkään aikaan taas.
Kuvia on kännykän syövereissä, en vain tiedä missä piuha on. Ehkä sen pian löydän ja tännekin kuvia voin taas laittaa, näyttää blogi aika köyhältä näin. Pitää teemakin muuttaa kohta talvisemmaksi, kovaa kyytiä taas lunta tupruttelee. Toivottavasti ainakin huomiseen olisi, pääsisi poika laskemaan mäkeä taas.

Pitkästä aikaa superhuono päivä

Oli kyllä tänään maailman raskain päivä. Jo monta yötä nukuttu pojan takia huonosti. Teki hampaita, oli nuhaa, kylmä, kuuma, kiukutti jne. Viimekin yönä valvoin 3 tuntia pojan kanssa yrittäen saada takaisin nukkumaan ILMAN TISSIÄ!! Ei siitä tule mitään jos 1 jälkeen annan tissiä, se hamuaa sitä sitten 2,3,4,5 ja sitten herääkin jo. Viime yönä sitten vihdoin kun sain simahtamaan, nukkui 6:een jonka jälkeen heräsi miehen kanssa touhuamaan. Minä nukuin sitten vielä vähän aikaa.

Alkoi kuitenkin kiukkuamaan isänsä lähdön jälkeen. Päätin olla menemättä kerhoon. Mentäisiin ulos sitten nauttimaan viimeisitä lumista. Noh, eipä menty. Poika kiukkusi niin että yritin 9 aikaan laittaa nukkumaan. Turhaan. Ei sitten, ei nukuta. Lounas syötiin normaalisti 11 aikaan jonka jälkeen yritin nukuttaa ensin ilman unitissiä ja sitten sen kanssa. Ei auttanut. Ei nukahtanut.

Jatkuvasti teki kiellettyjä ja vaarallisia asioita: haki keittiön tuolin, raahasi sen keittiön työpöydän eteen, otti seinän vierestä veitsen ja lähti juoksentelemaan iso terävä veitsi kädessä. Vitsi että suutuin. Täytyy tunnustaa että vähän huusinkin lapselle. Mutta vasta sitten kun sain veitsen lapsen kädestä pois, ettei vain sattunut vahinkoa sen takia että äiti komentaa ja tulee itkupotkuraivari veitsi kädessä. Olisi sen voinut paremminkin hoitaa. Ja kun vastaavanlaisia tilanteita oli miljoona muuta.

Olin ihan sekaisin väsymyksestä 12-14 välisen ajan, kärttyinen ja vihainen. Miksi lapsi ei nuku? Eihän se lapsen syy ollut, käyttäydyin täysin väärin. Kellon lähennellessä 14 lapsi oli ihan hirmuisen itkuinen ja väsynyt, Istutin sen sohvalle ja kävin itse pitkäkseni. Poika rakas tuli halaamaan miun jalkaa, pää masun päällä ja nukahti ihan muutamassa sekunnissa siihen <3 Itsekin hieman torkahdin. Nukuin tunnin ja aloin herättelemään poikaa ettei menisi ilta pitkäksi. Tarvitsenhan omaakin aikaa. Lapsi oli kyllä kiukkuinen loppuiltapäivän isänsä tuloon asti (mikä lie siinäkin on että äitille kyllä kiukutaan mutta isälle ollaan enkeleitä) mutta itse jaksoin olla aikuinen.

Ah, taas yksi vaaratilanne:
4 jälkeen olin laittanut makaroonilaatikon uuniin, hella levyt oli vielä kuumia koska ruskistin jauhelihan ja keitin makaroonit. Laiteltiin pyykkiä ja poika pyyhkäisi keittiöön: taas tuoli ja hellan viereen, kiipesi ja oli jo levyihin koskemassa. Voi että minä huusin että POPPAAA!! Joka pysäytti pojan. Minä itkien hakemaan poikaa ja torumaan, että noin ei saa tehdä, levy on kuuma ja siinä olisi voinut käydä pahasti.
Onneksi olin saanut sen pienen torkun ottaa, loppuilta meni sitten pidemmällä pinnalla, mieskin tuli 17 aikoihin kotiin.

Jospa sitä taas huomenna jaksaisi olla parempi äiti. Ja jospa poika antaisi tänä yönä nukkuakin.

Lunta!!

Eilisen vastaisena yönä mekin saatiin lunta. Joka tosin sulaa hyvää vauhtia pois.

Mutta lapseni sai istua pulkan kyydissä ja vetää sitä itse. Äidin tekemät lumipallot oli kivoja heitellä ja iltapäiväulkoilulla laskettiin mäkeä. Liukuriakin koitettiin.
Oli kyllä ihanaaihanaaihanaa. Iltapäiväulkoilulla oli paljon lapsia laskemassa mäkeä. Jotkut pojat olivat kyllä vaarallisilla leikeillä autotiellä laskemassa risteykseen päin. Niille käytiin aikuiset sanomassa että siinä ei leikitä, voi sattua todella pahasti. Autotie oli liukas kun tiistaina oli ihan jäässä tiet ja siihen satoi lumi päälle. Onneksi mitään ei sattunut ja pojat taisivat kyllästyä meidän jatkuvaan huuteluun ja motkottamiseen. En tiedä, keitä pojat olivat mutta kuulemma heidän vanhempansa eivät välitä. Siitä kauhistuin kovasti, pienin varmaan 5-vuotias.

Oikein masentaa kun tuo on nyt sulamassa pois. En pidä marraskuusta. Kylmää, pimeää, kuraista, ankeaa. Jotenkin tämä on sellaista pysähtynyttä aikaa.

Kunhan löydän kännykkään piuhan, laittelen kuvia lumileikeistä <3