sunnuntai 12. elokuuta 2012

Viisaudenhampaiden poisto

Kävin tiistaina poistattamassa kaikki viisaudenhampaat. Auts. 3/4 kolosesta on lähtenyt hyvin parantumaan mutta 1/4 ei. Verihyytymä lähti litomaan ja luu paistaa, kivut sen mukaiset. Perjantaina kävin sitä näyttämässä päivystyksessä ja hl laittoi sinne jonkun sienijutskan parantamaan.
En ole oikein saanut tehtyä mitään kun on silti ollut äärimmäisen kipeä. Eilen itkin ja vaikeroin kivusta. Mieluummin olisin käynyt 10x synnyttämässä. Illalla kävin tavallisessa päivystyksessä hakemassa kunnon kipulääkkeet koska 800mg buranaa+1g panadolia ei pitänyt kipuja poissa juuri ollenkaan. Sain reseptin Panacodiin ja se kyllä auttaa huomattavasti enemmän.
Aiheuttaa vaan miulla myös pahoinvointia joten pönttöäkin olen halaillut.

Poika raasu, ihan puolikuntoinen äiti ollut hänelle. Onneksi miehellä alkoi kesäloma joten pojalla yksi täysjärkinen kasvattaja.

Palailen kirjoittamisen pariin, kunhan leuassa on vähemmän kipua niin voi juttukin luistaa paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti