Poikani on 1v7kk vanha (syntynyt maaliskuussa 2011) ja imetän yhä. Myös yöllä, tai pitäisikö sanoa että lapsen aloitteesta vain yöllä. Sen lisäksi päivällä jos ollaan jossain kaukana kotoa ja uniaika painaa päälle, välipalana annan rusinoiden tms sijasta äidinmaitoa.
Imetys on aina ollut itsestäänselvyys minulle. Vauvoja imetetään ja vauvat syövät tissistä maitoa. Tämä on aina ollut selviö. Samoin kuin se että vauvat syövät PALJON ja ovat rinnalla pitkiäkin aikoja kerralla. Pikkuvauva-aikana nämä muutamat seikat auttoivat minua, vauvani oli suorastaan tissitakiainen. Aina tissillä. Tai ainakin vähän väliä. Pikkuhiljaa kiinteiden myötä maidon tarve väheni ja imetyskerrat luonnollisesti sen mukana. En pakottanut poikaa vähentämään vaan seurailin merkkejä halusta imeä. 10kk neuvolassa neuvottiin jättämään yöimetyksiä pois, ne jäivätkin n.11kk:n iässä aika kivuttomasti. VÄHÄKSI AIKAA. Sitten lapseni tarvitsi taas enemmän rakennusaineita ja huusi yhä tihenevässä ja kovenevassa määrin 5 yötä putkeen. Sitten tein päätöksen että en tule huudattamaan lastani yösyöttöjen takia enää ikinä.
Vauvasta kasvoi taapero. Päiväimetykset vähenivät entisestään aikuisten ruokaan siirtymisen myötä. Kuitenkin yösyömiset siellä ovat yhä niin että yöllä syödään 1-2x (kipeenä useammin) ja aamulla herätessä.
Imetys on minulle todella tärkeää. Se on yksi läheisyyden muoto, apuväline lapsen rauhoittamiseen ja tapa jolla saan pienen hengähdystauon vipeltäjän kaitsemisessa. Lapseni edelleen nautiskelee tissillä ja siinä saattaisi puolikin tuntia nautiskella. Sitä on ilo katsoa: lapsi naureskelee imiessä jos häntä katsoo, sanoo namnam ja ottaa lisää. Tuttia lapsella ei ole ollut koskaan, näytti vauvana niin luonnottomalta kapistukselta että en sitä vauvalle antanut lainkaan. Joten minä olen lapseni tutti. Ei se minua häiritse eikä lastanikaan koska tietää että päivällä ei syödä tissiä jos äiti ei tarjoa. Vasta vähän aikaa sitten lapsi jätti unillemenotissit pois. Ensin jätti illasta, sitten päiväuniltakin. Se oli kova paikka. Varsinkin tuo iltatissin jääminen. Itkuakin tihrustin: "nyt lapseni ei enää tarvitse minua". Siitä kuitenkin selvittiin ja lapseni edelleen tarvitsee äitiäkin.
Taaperon imetys on hiipinyt vaivihkaa elämään. Ensin poika oli vauva, sitten yhtäkkiä 1-vuotias ja pieni taaperoinen. Miltäkö taaperon imetys tuntuu? Luonnolliselta. Toisaalta hävettävältäkin. Niin paljon kuulee inhottavia kommentteja yli 1-vuotiaita imettävistä että kyllä se tuntuu. Tuntuu niin että välillä häpeillen tunnustaa, kyllä meidän poika vielä tissiä syö. Ja vielä pahempi synti: syö yöllä. Sen ei silti pitäisi olla niin. Ei pitäisi kokea ympäristön painetta moisesta asiasta, jonka tietää olevan lapselle parhaaksi. Lapseni ei ole ollut ikinä kuumeessa. Ei ikinä! En voi sivuuttaa tätä asiaa vaan uskon vakaasti että omasta hyvästä immuunipuolustuksestani on jotakin hypännyt lapselleni tissimaidon mukana. Toivottavasti taaperona lehmänkakkaa syöden tulleet vasta-aineet auttavat myös omaa lastani, häntä en kyllä päästä syömään lehmänkakkaa mistään hinnasta. Yäk!!
Kannustusta? En oikeastaan ole saanut kannustusta ihmisiltä, joita tapaan. Yksi kaveri on kannustanut ja sanonut että IHANA asia. Jotkut ovat kyllä sanoneet että eihän se mitään haittaa. Mutta eivät näe taaperoimetyksen hyötyjä vaan sielläkin sellainen hävettävä tunne pohjalla. Ulkopuoliset ovat vähän ihmetelleet esim. perhekerhossa kun otan pojan syliin kerhon jälkeen ja annan välipalaa. Poika nukahtaa usein kotimatkalla, ruoka-aika on silloin kun kerho loppuu enkä halua pojan nukahtavan nälkäisenä. Silti näistä samoista ulkopuolisista ei ole mitenkään omituista antaa vauvan korvikkeita/vellejä lähes 2-vuotiaalle tuttipullosta. Se vasta omituista onkin :D Vaikka mikäpä minä olen kommentoimaan joten olen ollut hiljaa ja hymyillyt. ka
Olen kyllä imettänyt siellä missä on ollut tarvetta. Toki poika on jo niin iso että esim. kaupassa ei tarvitse imettää. Lähinnä junassa jos vesipullo on unohtunut kotiin tai tuolla perhekerhossa kun poika on tarvinnut välipalaa.
Minulle imetys ei ole millään tavalla ollut rajoittavaa ikinä. SIlloinkin kun poika oli oikea tissitakiainen ja roikkui lähes 247 vauvana tississä, menin ja tulin miten halusin. Usein toki halusin olla kotona mutta ihan yhtälailla olen käynyt kaupungilla ystävien kanssa kahvilla tai ostoksilla. Sitä vain pysähtyi ja imetti kun oli tarvis. Luonnollinen asia, jos joku paheksui, oli se hänen oma asiansa. Voi kun olisi samanlainen itsevarmuus nyt kun imetän isompaakin lasta.
Suhteeni imetykseen on siis muuttunut. Tunnen että ulkopuolelta tulee paineita imetyksen lopettamiseen turhankin paljon. Kuitenkin syvällä sisimmässä on se sama alkukantainen ilo ja läheisyyden tuntu joka oli vauva-aikanakin. Lapseni ei oikein siedä lehmänmaitoa suurina määrinä joten miksi antaisin kalliita kaura- soija yms maitoja kun tisseistä tulee ihan ilmaista tavaraa. On todella tyydyttävää (ei seksuaalisessa mielessä vaan toisella tavalla) kun näkee että lapsi nauttii. Sitä on hirmuisen vaikeaa ilmaista sanoin. Tunne on Onni, isolla O:lla. Tunne on tyytyväisyys.
Imetyksen suhde vartalooni. Ei mitään merkitystä, tai onpas kun tarkemmin miettii. Rintani rupsahtivat jo raskausaikana, ison mahan kanssa näytin lähinnä kivikautiselta maaemo-patsaalta isoine riippurintoineen ja isoine mahoineen. Sitä ei imettämättömyys olisi pelastanut millään muotoa. Itse asiassa länsimaisen kauneusihanteen/
Imetys on antanut rinnoilleni tarkoituksen. Niillä ruokitaan vauvaa/lasta. Ja imetys on tuonut niille myös toisen, intiimin tarkoituksen. Ennen ne olivat vain ylimääräiset pallot rintakehässä.
Imetys ja oma hyvinvointini. Hmm. Voin paremmin kuin ennen. Henkisesti. En osaa erottaa, mikä johtuu mistäkin. Ennen raskautta olin hieman masentunut, laiskistunut ja lapsen myötä olen saanut lisää energiaa hirmuiset määrät. Ensimmäiset 3kk vauva-aikana olin yhtä hymyä ja vaaleansinisiä hattaroita. Toki omaan henkiseen hyvinvointiini vaikuttaa myös paikkakunnanvaihdos kaupungista pienehköön kuntaan.
Imetys ei laihduta minua eikä tuota muitakaan muutoksia enää. Se vain on. Se on tullut vahvaksi osaksi identiteettiäni ja onkin hankalaa ajatella aikaa jolloin en enää imetä. Se aika tulee kyllä vielä ja se aika on toivottavaakin kun lapsi itse vieroittuu lopuistakin imetyskerroista. Sen menetystä varmasti suren jossain vaiheessa, paljonkin. Onhan se kauan ollut osa arkeani. Toisaalta tulen juhlimaan oman, luonnollisen vieroittumisen imetysfilosofiani onnistumista ja ehkä toivoa on saada nukuttua yksi kokonainen yökin ilman herätyksi. Toisaalta, lapseni heräilee muutenkin kuin tissinkaipuussa että suurella todennäköisyydellä tuo on toiveajattelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti